Äitiyden ilo löytyi lopulta
Tunnesiteen luominen lapseen voi olla vaikeaa, vaikka raskaus olisi toivottu. Elinan hankala elämäntilanne oli viedä kaikki voimat odotusaikana. Onneksi tuore äiti pääsi puhumaan tunteistaan
Raskausaika ei ollut yhtään sellainen kuin Elina oli etukäteen arvellut. Fyysisesti raskaus oli helppo, mutta pää ei tahtonut ehtiä mukaan. Vaikea elämäntilanne painoi mieltä.
− Olin niin odottanut sitä, millaista on olla raskaana. Tuntui, että odotusteni suhteen vedettiin matto jalkojen alta, itäsuomalaisessa kaupungissa asuva Elina muistelee.
Muutama kuukausi positiivisen raskaustestin jälkeen Elina havaitsi elävänsä keskellä parisuhdekriisiä. Hän ei pystynyt iloitsemaan kohdussa kasvavasta lapsesta, kun ei tiennyt, miten tulevaisuuden käy. Keskittyminen meni raskauden sijasta omaan pahaan oloon.
Sittemmin pariskunta on pystynyt selvittämään asiansa ja elää nyt yhdessä. Elämä tyttären kanssa on mielekästä. Päästäkseen nykytilanteeseen Elina on kuitenkin saanut tehdä hartiavoimin töitä.
Äidiksi tuleminen on iso, kokonaisvaltainen muutos kenelle tahansa. Jos päälle kaatuu vielä muita murheita, arki voi muuttua uuvuttavaksi.
Elina oli esikoisen syntyessä tosi väsynyt. Vauvan hoito oli ihmeellistä ja jännittävää, mutta olo oli yksinäinen. Suurimmalta haasteelta tuntui tunnesiteen luominen lapseen. Vaikka tytär tuntui omalta, jotakin puuttui.
− Olen alusta asti tykännyt lapsesta ja hoitanut häntä, mutta en kokenut minkäänlaista tunnesidettä häneen, vaikka sitä toivoin. Onnen tunteet lapsesta puuttuivat.
Päiväryhmässä sai purkaa pahaa oloa pois
Elina oli etsinyt tukea jo raskausaikana. Tie vei ensin perheneuvolan kautta sairaalan akuuttityöryhmään juttelemaan. Siellä hän kuuli Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistyksen järjestämästä päiväryhmästä.
Päiväryhmissä on mahdollista saada tukea omaan vanhemmuuteensa. Uusi ryhmä alkoi sopivasti juuri Elinan lasketun ajan tienoilla.
”Nyt en voisi
kuvitella elämää
ilman lasta.”
Suljettu ryhmä kokoontui puolen vuoden ajan kolmesti viikossa. Mukaan tuli neljä äitiä alle kaksivuotiaiden lastensa kanssa. Kokoontumisen aluksi ohjaajat kyselivät, miten edellinen yö oli mennyt, ja jokainen sai kertoa kuulumisensa. Päivään kuului myös yhteisiä ruokailuja ja ohjelmaa.
Elina sai ryhmästä hyviä vinkkejä lapsen kehitykseen ja kasvuun. Tärkein oli henkinen puoli ja vertaistuki.
− Yhteishenki syntyi nopeasti. Oli juttuseuraa, ja sain purkaa pahaa oloani. Olen itkenyt ryhmässä monet itkut.
Ensimmäisen ryhmän kokoontumiset loppuivat, kun vauva oli puolivuotias. Sen jälkeen Elina aloitti uuden ryhmän ja ehti käydä vielä kolmannessakin. Syvintä yhteyttä hän koki ensimmäisen porukan kanssa.
− Siinä olivat juuri oikeat ihmiset. Osasimme pitää hauskaa yhdessä, ja meillä on vieläkin yhteinen WhatsApp-ryhmä. Jokaisella on tietysti oma elämä jatkunut, mutta silloin tällöin laitamme viestiä. Ryhmästä voi aina kysyä apuja ja neuvoja, sanoo Elina, joka on itsekin jo palannut töihin perhevapaan jälkeen.
Oman lapsen kanssa on ihanaa touhuta
Kadoksissa ollut tunneside löytyi lopulta. Viime kesänä Elina tajusi, että hän pystyi nauttimaan lapsen ilosta ja siitä, että hän on äiti. Tytär lähestyi puolentoista vuoden ikää.
Elinasta on ihanaa ”höpsähdellä” lapsen kanssa.
− Tyttö on niin positiivinen ja iloinen − pieni ihmeellinen kultahippunen. Hän saa oivalluksia ja höpöttää koko ajan. Tiedän, että olen lapselle tärkeä ja hän on minulle tärkeä.
Elina on huomannut, että hänellä on lapsen kanssa omat juttunsa. Isänsä kanssa tytär puuhaa ihan eri asioita. Elina tunnustautuu käsityöihmiseksi, ja lapsikin tykkää askarrella.
Välillä voi tehdä myös arkisia juttuja yhdessä. Lapsi esimerkiksi tykkää autella pyykkien laitossa.
− Kun tietää, mistä lapsi voisi innostua, on helppo lähteä tekemään hänen kanssaan jotakin. Nyt en voisi kuvitella elämää ilman lasta.
Jos Elinan pitäisi antaa jokin neuvo raskaudenaikaiselle itselleen, hän kehottaisi myötätuntoisuuteen.
− Pitää antaa itselleen aikaa, olla armollinen itselleen ja ottaa apu vastaan.
