”En halua elää yksin” – Riikan perheessä arki jaetaan useamman aikuisen kesken

Kahden lapsen äitinä, steinerkoulun luokanopettajana ja kumppanuusvanhemmuuden valinneena Riika tekee ratkaisuja, jotka pakottavat katsomaan perhettä ja yhteisöä uudella tavalla.

Monelle suomalaiselle perhe tarkoittaa edelleen ydinperhettä, vanhempia ja lapsia saman katon alla. Riikan elämä näyttää toisenlaisen mahdollisuuden.

Riika elää yhteistaloudessa arkea, jossa on mukana useampi sukupolvi ja laajempi joukko läheisiä ihmisiä. Lisäksi Riika jakaa vanhemmuuden kumppanuusvanhempana lapsettomuudesta kärsineen pariskunnan kanssa. Riikan valinta on ollut rakentaa arki, jossa vastuu ja ilo jakautuvat useamman kesken.

Riika haastaa suomalaisen yksin pärjäämisen ihanteen; ehkä elämä ei olekaan tarkoitettu kannettavaksi yksin.

Yksin pärjäämisen ihanne ei tuntunut omalta

Lindholmin ensimmäinen lapsi syntyi yhteisöön, jonka Riika oli perustanut jo kauan ennen tietoa raskaudestaan.

Ajatuksena oli yhteisö, jossa samanhenkiset ihmiset asuvat yhdessä ja jakavat arkea. Ensimmäinen lapsi syntyi juuri tähän ympäristöön.

– Pieniä asioita, jotka olivat tosi suuria, Lindholm kuvasi sitä, miltä jatkuvasti saatavilla oleva tuki tuntui.

Arjen näkökulmasta kyse oli konkreettisista asioista: joku oli paikalla, kun tarvittiin apua, joku kuunteli, joku otti hetkeksi lapsen syliin, kun omat kädet olivat täynnä. Yksin kannettu kuorma keveni.

Rohkeus valita toisin

Riika erosi vauvan isästä raskaana ollessaan. Monelle tuttu polku olisi ollut rakentaa arki eron jälkeen kaksin vauvan kanssa.

Riika jatkoi elämää yhteisössä. Kun yhteisöön vielä muutti toinen äiti, syntyi mahdollisuus jakaa arkea, vastuuta ja tunteita tavalla, joka ei ole perinteisessä perhemallissa itsestäänselvyys.

Riika ei kuvaa tätä järjestelyä poikkeuksena vaan yhtenä vaihtoehtona. Hän näkee, että vanhemmuus ei ole sidottu tiettyyn perherakenteeseen – vaan siihen, mitä ihmiset sopivat keskenään.

Takaisin juurille ja luontoon

Myöhemmin Lindholm teki uuden valinnan, joka sekin oli yhteisöllinen. Hän muutti kaupungista takaisin maalle. Maaseudulla lapsuutensa viettäneenä Riika kaipasi hiljaisuutta ja luonnon rauhaa ja halusi tarjota lapselleen samanlaisen luontoyhteyden kuin missä itse oli kasvanut.

Riika muutti lapsensa kanssa vanhempiensa kotiin Vihdissä. Samalla pihapiirissä asuu myös hänen veljensä perhe. Elämä rakentuu nyt kolmen sukupolven ympärille.

Tämä ratkaisu toi arkeen uudenlaista vastavuoroisuutta.

Riika saa lastenhoitoapua vanhemmiltaan, mutta ei ole vain vastaanottaja – hän myös auttaa heitä. Arki ei ole yksisuuntaista huolenpitoa, vaan yhteistä elämää, jossa jokaisella on rooli ja merkityksensä.

Yhteisöllisessä elämässä on jotain, mikä puuttuu monen kiireisestä yksin kannetusta arjesta: jatkuva yhteys muihin ihmisiin.

Käytännössä se tarkoittaa jaettuja askareita, arjen keskusteluja ja sitä, ettei kukaan ole täysin yksin vastuussa kaikesta. Se voi tarkoittaa myös sitä, että lapsella on useampi aikuinen, jolta kysyä, tai että arjen kuormitus ei kasva yhdelle ihmiselle kohtuuttomaksi.

Suomessa yksin tai kaksin asuvien osuus väestöstä on kasvanut pitkään, ja yhteisöllinen asuminen on edelleen poikkeus.

Kumppanuusvanhemmuus avasi uuden mahdollisuuden

Toive toisesta lapsesta oli kasvanut Riikan mielessä jo pidempään, mutta hän ei halunnut lasta yksin eikä sopivaa kumppania löytynyt. Ratkaisuksi löytyi kumppanuusvanhemmuus.

Riika tapasi pariskunnan, joka etsi äitiä lapselleen. Heidän arvonsa kohtasivat, ja yhdessä syntyi päätös yhteisestä vanhemmuudesta.

– Lapsella on nyt kaksi äitiä ja yksi isä.

Riika teki harkitun ratkaisun, jossa vanhemmuus jaetaan, eikä perinteinen parisuhde ole sen lähtökohtana.

Riikan tarinassa vanhemmuus rakentuu sopimiseen, luottamukseen ja yhteiseen vastuuseen. Se ei poista haasteita, mutta tekee näkyväksi sen, että vanhemmuus voi toteutua monin tavoin.

“En halua elää yksin”Yksin pärjääminen lasten kanssa ei ole ainoa eikä välttämättä paras tapa elää, sanoo Riika.

Suomalaisessa kulttuurissa elää sitkeästi ajatus, että hyvä elämä on itsenäistä ja omillaan pärjäävää. Samaan aikaan vauvaperheistä 27% kertoo kärsivänsä yksinäisyydestä usein tai lähes koko ajan. (Miten pärjäät -selvitys, ETKL, 2023)

Lindholm ei kiistä itsenäisyyden arvoa, mutta hänen kokemuksensa mukaan hyvinvointi syntyy usein yhteydestä toisiin.

Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset tarjoavat perheille mahdollisuuden tavata ja tutustua toisiin samassa elämäntilanteessa oleviin.  Vauvaperheiden kohtaamispaikoissa vanhemmat tapaavat toisiaan, jakavat vauvaperhearjen iloja ja suruja ja istuvat yhdessä kahvikupposen ääressä, kun vauvat ja taaperot viihtyvät lattialla keskenään.  

Perhe on yhä useammin valinta

Riika Lindholmin tarina heijastaa laajempaa muutosta. Perhe ei ole enää pelkästään biologinen tai juridinen yksikkö, vaan yhä useammin tietoinen valinta. Se voi rakentua ystävistä, sukulaisista, kumppanuuksista ja yhteisöistä. Sen muoto ei ole ennalta määrätty.

Nyt, kahden lapsen äitinä, kumppanuusvanhempana ja vanhempiensa kanssa yhteisöasujana, Riika kokee, että elää lastensa kanssa itsensä näköistä arkea. Lapsilla on aina useampi kuin yksi aikuinen huolehtimassa heistä.

– Lapsilla ei voi olla liikaa rakastavia aikuisia ja sylejä, toteaa Riika.

Tiesitkö: Mitä on kumppanuusvanhemmuus?

• Vanhemmuus jaetaan kahden tai useamman aikuisen kesken ilman romanttista parisuhdetta.
• Vanhemmuus on suunniteltua ja sovittua alusta alkaen.
• Lapsi voi elää kahdessa kodissa ja vanhempia voi olla enemmän kuin kaksi (ns. apilaperhe).
• Kumppanuusvanhemmuus sopii hyvin erilaisiin tilanteisiin ja mahdollistaa monimuotoisia perheitä.

Lue lisää kumppanuusvanhemmuudesta , Sateenkaariperheet ry

Lue myös: Jouluvauva kumppanuusvanhemmille, ETKL blogi 7.1.2025