”Ensikodissa olen saanut tunteen omasta vanhemmuudestani”

Mari ja Perttu saapuivat ensikotiin tammikuun lopussa nelikuukautisen vauvansa kanssa. Päätös oli ollut heidän omansa, niin kuin aina on ensikotiin tultaessa, mutta mielessä pyöri ristiriitaisia ajatuksia tulevista kuukausista.

– Oletin, että näkisin täällä erittäin vaikeita kohtaloita ja rajuja tilanteita. Pelkäsin myös, mitä lähipiiri ajattelee – että he luulevat meillä menevän todella huonosti, emmekä pärjää vanhempina, etenkin, jos viivymme pitkään. Se loi aluksi paineita lähteä pois, Mari muistelee.

Pertulla oli vielä voimakkaampia ennakkoluuloja, joista osa johtui kielteisistä kirjoituksista sosiaalisen median keskustelupalstoilla. Tulopäätöksestä huolimatta hänessä kyti vielä vastahanka.

– Huomasin kuitenkin pikkuhiljaa, että täällä on ihan tavallisia perheitä kuten me. Se rauhoitti ja aloin luottaa ohjaajiin ja muihin asukkaisiin, hän toteaa.

Heidän tulopäivänsä oli perjantai. Mari muistaa miettineensä, onko heidän odotettava maanantaita ennen kuin jonkinlainen ensiapu alkaa. Mutta odottelua ei ollut, ei tosin ensiapuakaan. Sen sijaan asetuttiin taloksi ja alettiin rakentaa rauhassa tavallista elämää.

– Nyt olemme saaneet enemmän kuin osasimme odottaakaan, he sanovat.

Liikaa kuormaa

Ensi- ja turvakotien liiton kehittämispäällikkö Hanna Sellergren ymmärtää hyvin, miksi askel ensikotiin voi tuntua vaikealta. Monet pelkäävät etukäteen vauvan huostaanottoa, vaikka huostaanotto on lastensuojelun viimesijainen keino. Perheet voivat pelätä myös sitä, että ensikotityöntekijät kiinnittävät erityistä huomiota heidän puutteisiinsa vanhempina, vaikka tavoitteena on tunnistaa vanhempien vahvuuksia.

– Vanhemmuus on herkkä asia meille kaikille. On hyvän vanhemmuuden merkki hakea apua ja ottaa apua vastaan. Se ei tarkoita, että on epäonnistunut vaan että tahtoo hyvää vauvalle, itselle ja koko perheelle.

Ensikotijaksot ovat lastensuojelun avohuollon tukitoimia. Vanhemmilla pulmat liittyvät lapsesta huolehtimiseen, mutta taustalla vaikuttaa moni asia.

– Meillä oli paljon kuormittavia tekijöitä. Olimme juuri muuttaneet toiselta paikkakunnalta, pidimme omaisista huolta ja oli pieni vauva. Meillä molemmilla on traumatausta ja kun vanhemmuus oli uutta, se kaikki kulminoitui parisuhteessa riitoihin ja taisteluun vanhemmuuden rooleista, Mari kertoo.

Riidat alkoivat ahdistaa ja pariskuntaa huoletti, miten ne vaikuttavat lapseen.

– Otimme itse yhteyttä lastensuojeluun. Parisuhde oli jo niin tulehtunut, että ajattelimme ottaa toisistamme välimatkaa, mutta päätimmekin lähteä yhdessä ensikotiin. Halusimme pitää perheen koossa.

Ratkaiseva vauvavaihe

Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistyksistä yhdeksällä on ensikoti, jossa samaan aikaan eletään tavallista arkea ja vahvistetaan vauvan ja vanhemman välistä hyvää vuorovaikutussuhdetta sekä vanhemmuuden perustaitoja. Siihen kuuluu myös vauvaperheelle sopivaan elämänrytmiin sopeutumista.

– Ensikodissa olen saanut tunteen omasta vanhemmuudestani. Ohjaajat pitävät lasta aina keskiössä, ja olen saanut huomata, kuinka onnellinen vauva on myös minun läsnäolostani, Perttu iloitsee ja lisää, että hänellä ei aiemmin ollut perhe-elämän vauvarytmiä.

Kun hän puhuu aurinkoisesta ja hymyilevästä lapsestaan, on äänessä isän aitoa onnea.

Hanna Sellergren korostaa, että ensikotien ammattilaisilla on erityisosaamista liittyen odotus- ja vauva-aikaan.

– Se on tärkeä vaihe koko loppuelämää ajatellen. Se, miten meitä on vauvana kohdeltu ja minkälaista hoivaa ja huolenpitoa olemme saaneet, vaikuttaa perusturvallisuudentunteeseemme ja kaikella tavalla kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja elämässä pärjäämiseen sekä siihen miten luotamme toisiin ihmisiin.

Tsemppiä ja rohkaisua

Mari on ensikodissa nauttinut erityisesti yhteisestä tekemisestä. On muskaria, vauvavarttia ja vaunulenkkejä, joihin voi osallistua matalalla kynnyksellä. On hienoa olla samojen asioiden äärellä toisten kanssa.

– Täällä saa kertoa omasta lapsesta ja hämmästellä kasvun ihmeitä ilman että toinen kyllästyy.

Marille yhteisöllisyys on ollut yksi suurimmista ilonaiheista. Asukkaiden kesken ja myös ohjaajien ja asukkaiden välillä on toista kunnioittava suhde.

– Jos jotain epäsopua on ollut, ovat ohjaajat hoitaneet sen niin, että ilmapiiri pysyy hyvänä. Olemme tsempanneet toisiamme ja olen saanut paljon rohkaisua muilta. Jos on vaikka huono yö vauvan kanssa tai muuta murhetta, aina joku lohduttaa. Toisaalta saadaan iloitakin yhdessä, Mari pohtii.

Monille yhteisöelämä voi kuitenkin tuntua ensi alkuun oudolta. Lähtö ympärivuorokautiseen kuntoutukseen omasta kodista pienen lapsen kanssa vieraaseen paikkaan, jossa on muita perheitä lapsineen ja usein myös odottavia äitejä, ei ehkä kuulosta kovin houkuttelevalta, vaikka kuinka olisi kotona ongelmia.

Vertaiset tuovat kuitenkin tukea.

– Pidemmän aikaa ensikodissa asuneet toimivat muille myös malleina. Monet havahtuvat ymmärtäessään, että voivat itse päästä kohti parempaa ja olla jossain vaiheessa mallina toiselle vanhemmalle, Hanna Sellergren toteaa.

Solmut auki

Mari ja Perttu ovat saaneet apua parisuhteensa hoitoon.

– Olemme ottaneet vastaan kaiken avun, vaikka aluksi minusta tuntui, että mitähän tästä seuraa. Täällä kuitenkin heräsi vahva muutoshalu ja halusin oppia ymmärtämään myös Marin tunteita ja kuuntelemaan toista, Perttu kertoo.

– Meillä oli paljon solmuja, joita oli vaikea kahdestaan selvittää. Tilanteet kärjistyivät niin, että toista oli vaikea kuunnella, mutta nyt molemmat ovat saaneet tukea ja kumpaakin on kuunneltu. On ollut hienoa, että täällä ei ole menty toisen puolelle ja syytetty toista, Mari lisää.

He ovat käyneet perheterapiassa kerran viikossa ja sieltä he ovat saaneet rohkaisua myös vanhemmuuteen.

– Ensikodissa on saanut toipua kaikella lailla, on saanut myös murtua ja itkeä ja näyttää oman heikkoutensa, Perttu kuvailee.

Hänelle iloa on tuottanut ohjaajien myönteisyys ja aitous ja se, kuinka he suhtautuvat vanhempiin.

– Täällä on haluttu nähdä vahvuudet. Minulle on monta kertaa toistettu, että osaat olla isä, ja vaikka takapakkejakin on ollut, ohjaajat eivät heti ala katsella kuin kiikareilla vaan heistä on ehkä enemminkin tuntunut pahalta meidän puolesta. Suhtautuminen on ollut myötätuntoista ja välittävää. Myös meidän uskonnollista vakaumusta on kunnioitettu.

Kuten Hanna Sellergrenkin huomauttaa, etenee vanhempien kuntoutus vasta, kun luottamus työntekijään on syntynyt. Se puolestaan edellyttää, että vanhemmat tuntevat, että ammattilaiset ovat heidän puolellaan ja että heidät kohdataan arvostavasti.

Kohti tulevaa

Kuntoutusjaksot ETKL:n ensikodeissa ovat minimissään pari kuukautta, mutta ensimmäinen ja toinenkin kuukausi hujahtaa nopeasti ja menee lähinnä sopeutumiseen.

– Valtaosa hyötyy jaksoista, kun ne ovat riittävän pitkiä. Puoli vuotta on usein hyvä, joskus tarvitaan pidempikin aika, Hanna Sellergren sanoo.

Ensikodin asukkaista suurin osa palaa perheenä kotiin, mutta aina kuntoutus ei riitä ja joskus joudutaan tekemään kipeitä päätöksiä ja valmistelemaan huostaanottoa.

– Se on juuri se pahin pelko mikä perheillä on. Ensikotityössä lapsen etu on kuitenkin kaikkein tärkeintä. Huostaanottotilanteessa vanhempia pyritään tukemaan vaikean asian äärellä. Ensikodissa vauva on saanut turvallisen alun elämälleen ja jaksosta voi jäädä koko perheelle hyviä muistoja. Ensikotijakso ei ole mennyt hukkaan.

Mari ja Perttu ovat olleet ensikodissa reilut kolme kuukautta. Sopimus on juhannuksen tienoille, mutta he ovat nyt kotiharjoitteluvaiheessa. Mari jo suunnittelee tulevaisuutta ja iloitsee, kun on saanut ensikodissa myös vinkkejä lastentarvikkeisiin, leikkeihin ja leluihin.

– Tietysti on haikeaa, kun täällä on tullut tutuiksi ihmisten kanssa, mutta lähden hyvillä mielin rakentamaan arkea ja nauttimaan vielä vauva-ajasta. Olen saanut rohkeutta olla äiti ja olemme saaneet eväitä myös parisuhteeseen.

Pertulle on ollut tärkeää tiedostaa, minkälaisia apukeinoja on käytettävissä omien kipupisteiden työstämisessä. Hän toivoo, että ihmisten ennakkoluulot ensikotia kohtaan hälvenisivät.

– Jos tänne tulee niin sanotusti haarniska päällä, kuten minä tein, on ohjaajien irrotettava siitä suojavarustuksesta jokainen pala yksi kerrallaan. Sen sijaan voisi luottaa systeemiin ja olla oma itsensä, vaikka alussa olisikin vaikeaa. Vapauttahan täällä ei menetä ja omiin käsiin annetaan kaikki pelinappulat.

Pariskunta on tehnyt ohjaajien kanssa turvasuunnitelman vaikeiden hetkien varalle ja sen mukaisesti voisi elää vaikka koko loppuelämän.

Parisataa vauvaperhettä aloittaa vuosittain perhe-elämän ensikodeissa

• Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset ylläpitävät kymmentä ensikotia eri puolilla Suomea. Niissä tuetaan perheitä vanhemmuudessa ja elämänhallinnassa.
• Äiti voi tulla ensikotiin odotusaikana tai pienen vauvan kanssa. Myös isä voi asua ensikodissa.
• Ensikodin apua voidaan tarvita, kun perheessä on esimerkiksi mielenterveys- tai päihdeongelmia tai arjen asioiden hoitaminen ei suju.
• Ensikoti voi olla hyvä paikka myös silloin, kun vanhemmat ovat itse hyvin nuoria, heillä on oppimisvaikeuksia tai kulttuurien erilaisuus tuottaa haasteita vanhemmuuteen.
• Hoidon maksamisesta tehdään sopimus oman hyvinvointialueen lastensuojelun kanssa.
• Joka vuosi runsaat 200 perhettä aloittaa perhe-elämän ensikodissa. Ensikodista lähtemisen jälkeen on mahdollista saada muita palveluita, joilla tuetaan vauvaperheitä.