Faija ja vekarat-ryhmä starttasi yli odotusten
Vanhempainvapaauudistuksen myötä koettiin, että isien ja lasten omalle ryhmälle olisi tarvetta.
Faija ja vekarat-ryhmä alkoi Perhetupa Väkkärässä, Iisalmessa lokakuussa 2023. Ryhmän tavoitteena on isien ja lasten välisen suhteen vahvistaminen ja vanhemmuuden tukeminen. Ryhmäkerrat on suunniteltu isien toiveiden pohjalta.
Syksyn aikana tulevilla kerroilla ryhmässä muun muassa paistetaan makkaraa, ulkoillaan, keskustellaan voimavaroista ja jaksamisesta, leivotaan sekä musisoidaan yhdessä. Ohjatun toiminnan ohessa isät jakavat kokemuksiaan lapsiperhearjesta. Viikoittain Faija ja vekarat-ryhmässä on käynyt useita isiä lapsineen.
Isät ovat kokeneet vertaisryhmän hyvänä ja palaavat vaihtamaan ajatuksia ryhmään viikko toisensa jälkeen. Tapaamisissa isät ovat solmineet myös ryhmän ulkopuolisia suhteita.