Kohtaamisia vuosikymmenten takaa
Tampereen ensi- ja turvakoti ry:n 80-vuotis juhlavuosi on tuonut mukanaan lukuisia mieleenpainuvia kohtaamisia erilaisissa juhlavuoden tapahtumissa. Elokuussa vietimme perinteistä kesäjuhlaamme, johon osallistui paljon yhteistyökumppaneita ja sekä nykyisiä että entisiä asiakkaita.
Sattumusten kautta tapahtumaan osallistui myös entisiä ensikodin asiakkaita 50 ja lähes 80 vuoden takaa. Nämä kohtaamiset järjestyivät sattumusten kautta.
Tapahtumapäivänä nainen toivoi pääsevänsä käymään ensikodin tiloissa. Toive toteutui, ja käynnin aikana selattuaan vanhaa ensikodista kertovaa kirjaa, naiselle heräsi paljon positiivisia muistoja…
Ensikodin työntekijä oli vapaa-ajallaan jutellut liikunnan parissa vanhemman naishenkilön kanssa arkisia asioita jakaen. Juttelun myötä tuli ilmi työntekijän työpaikka ja tämän myötä nainen kertoi olleensa pienen poikavauvansa kanssa ensikodilla yli 50-vuotta sitten pitkän ajanjakson. Nainen kertoi olleensa tuolloin alle 18-vuotias.
Työntekijä kutsui kohtaamansa naisen yhdistyksen kesäjuhlaan.
Tapahtumapäivänä nainen toivoi pääsevänsä käymään ensikodin tiloissa. Toive toteutui, ja käynnin aikana selattuaan vanhaa ensikodista kertovaa kirjaa, naiselle heräsi paljon positiivisia muistoja kyseiseen ajanjaksoon liittyen. Nainen jopa tunnisti kirjasta henkilöitä, vaikka ei nimiä muistanutkaan. Hän koki kiitollisuutta siitä, että oli siihen aikaan päässyt ensikodille. Hän aikoo myös osallistua tapahtumaan tulevaisuudessa.
Kesäjuhlilla saimme tavata myös lukuisia entisiä asiakasperheitä viime vuosilta. Kyyneliltä ei voitu välttyä, kun näimme itsenäistyneitä vanhempia kasvaneiden pienokaistensa kanssa.
Nämä kohtaamiset ovat aina merkityksellisiä, oli kyseinen henkilö ollut ensikodilla 80 vuotta sitten tai viime talvena. Vaikka asiakasperheet vaihtuvat, jokainen heistä jättää ensikodille lämpimän muiston.