Kuopion Ensikotiyhdistys ry

Lapsi lasin takana -kampaja herättää huomaamaan lapsen näkökulman

Lapsi lasin takana -kampanja on käynnistynyt 2021 Pohjois-Savossa. Sen ydinajatuksena on ennaltaehkäisevästi huomioida aikuisten alkoholin käytön haittavaikutukset, jotka heijastuvat lapsen elämään. Tarkoituksena on herättää yhteiskunnallista keskustelua, jotta lapsen oikeudet ja turvallisuus toteutuisivat.

Kampanjan kummin Jipun ja uusien materiaalien julkaisun myötä toivomme viestimme leviävän myös muualle Suomeen. 

– Kampanja on toteutettu visuaalisesti tinkimättömästi ja sen ennaltaehkäisevä luonne on meille taustatahoille kyllä ylpeyden aihe. Tämä on ollut alusta saakka yhteisen tarpeen ympärille syntynyt kokonaisuus, jossa on ollut hedelmällistä olla mukana, arvioi toiminnanjohtaja Tytti Lintunen.
– Vaikka tässä keskiössä onkin alkoholin tuottama este lapsen ja vanhemman vuorovaikutukselle, niin yhtä lailla sanomaa voi yleistää muuhunkin vuorovaikutushaasteeseen, jonka parissa eri työmuodoissa meillä tehdään töitä. Yksinkertaistettuna huomaa lapsi ja ole läsnä, Lintunen jatkaa.

Kampanjassa mukana olevat tahot:

Kuopion kaupunki
Kuopion Pelastakaa Lapset ry
Kuopion kriisikeskus
Kuopion ensikotiyhdistys
Päihdepalvelusäätiö
Pohjois-Savon hyvinvointialue
Työterapinen yhdistys
Erityisesti isä -toiminta
Savon mielenterveysomaiset – FinFami
Pohjois-Savon syöpäyhdistys ry

Kampanjan idea ja toteutus:

AnnaLouise Company: Annukka Roth ja Loviisa Linjama