Kymenlaakson Ensi- ja turvakotiyhdistys ry

Pikku-Nuppu on ryhmä päihteettömän elämän tueksi

Pikku-Nuppu on avoin matalan kynnyksen ryhmä odottaville vanhemmille ja vauvaperheille. Ryhmä on tarkoitettu perheille, joiden elämäntilanteessa päihteettömyyden, vanhemmuuden ja varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen on tärkeää. Se tarjoaa turvallisen paikan kohdata muita samankaltaisessa elämäntilanteessa olevia, saada vertaistukea ja ammattilaisten ohjausta. Tavoitteena on, että yhä useampi perhe pääsee avun piiriin ajoissa ja omista lähtökohdistaan käsin.

Moni vanhempi kaipaa paikkaa, jossa voi kohdata vertaisia, ylläpitää toipumista ja saada tukea uudessa elämänvaiheessa. Avoimet perhekerhot eivät välttämättä tunnu kaikille mahdollisilta, sillä oma tausta, häpeä tai sosiaalisten tilanteiden pelko voivat nostaa osallistumisen kynnyksen liian korkeaksi. Myös aikuisille suunnatut vertaistukiryhmät voivat jäädä saavuttamattomiksi, jos lastenhoidon järjestäminen ei onnistu. Siksi on tärkeää, että ryhmään voi osallistua yhdessä lapsen kanssa ja saada apua ilman leimautumisen pelkoa.

Pikku-Nupussa yhdistyvät vertaisten ymmärrys ja ammatillinen tuki. Ryhmässä voi saada tietoa omaan tilanteeseen, osallistua ohjattuun toimintaan ja vahvistaa päihteetöntä arkea yhdessä muiden kanssa. Samalla toiminta tukee hyvinvointia, vahvistaa osallisuutta ja luo kokemusta siitä, ettei tarvitse pärjätä yksin. Joillekin perheille Pikku-Nuppu on ollut ensimmäinen paikka, jossa on uskaltanut puhua avoimesti omasta tilanteestaan ja päihdetaustastaan.

Pikku-Nuppu tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä, tulla nähdyksi ja saada tukea silloin, kun oma arki on haavoittuvassa vaiheessa. Tällainen matalan kynnyksen toiminta vahvistaa yhteisöllisyyttä sekä vanhemman ja lapsen hyvinvointia. Se voi olla tärkeä askel kohti turvallisempaa vauva-arkea, vahvempaa vanhemmuutta ja luottamusta siihen, ettei kenenkään tarvitse selvitä yksin.

Työntekijöiden näkökulmasta on ollut ilahduttavaa nähdä, miten perheet ovat löytäneet ryhmän omakseen ja sitoutuneet siihen. Ryhmässä syntynyt vertaistuki on mahdollistanut sellaisia keskusteluja, joita ei välttämättä olisi noussut esiin työntekijän ja asiakkaan kahdenkeskisissä tapaamisissa. Juuri matalan kynnyksen ryhmässä samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien vanhempien läsnäolo on tehnyt kohtaamisista merkityksellisiä ja tukenut perheitä ainutlaatuisella tavalla.

”Pikku-Nuppu on tuonut elämääni paljon hyvää. Olen saanut ystäviä, joiden kanssa voin olla avoimesti oma itseni, ja vertaistuki kantaa myös Nupun ulkopuolella. Se on ollut iso asia, sillä raitistuessa entiset ystävät ovat jääneet taakse, eikä samankaltaisessa tilanteessa olevia ihmisiä olisi ollut helppo löytää ilman Nuppua. Ohjaajilta olen saanut lempeää kohtaamista, kannustusta ja konkreettista tukea arkeen. Nupussa on voinut puhua rehellisesti vaikeistakin asioista ilman pelkoa tuomituksi tulemisesta. Siitä on tullut tärkeä osa koko perheemme arkea, ja on ollut ilo huomata, että myös puolisoni on saanut käynneistä tukea. Toivon, että yhä useampi perhe löytäisi tämän toiminnan pariin.”

Tiesitkö?

Pikku-Nuppu ryhmä kokoontuu viikoittain Kouvolassa sekä Kotkassa, on osa Pidä kiinni ® -avopalveluyksikkö Nupun toimintaa Kymenlaakson ensi- ja turvakoti ry:ssä.

Verkkosivusto: Morgan Digital Oy
Tietosuoja

Lue tarkemmin tietosuojaselosteestamme.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet ovat sivuston toiminnan kannalta pakollisia toiminnallisia evästeitä.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen nimetöntä tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.