”Toivo on lähtökohta, sitten tulee valo”

Suomalainen eroseminaari järjestetään Keski-Suomen ensi- ja turvakodissa kaksi kertaa vuodessa: keväällä ja syksyllä. Eroseminaari voi olla käänteentekevä kokemus ja tutustumismatka omaan itseen: pelkoihin, haluihin, haaveisiin, vihaan ja suruun. Eron työstäminen ryhmässä tarkoittaa eron eri vaiheisiin liittyvien tunteiden tunnistamista, kohtaamista ja purkamista.
”Palautteen mukaan osallistujat ovat kokeneet saaneensa tukea jaksamiseen sekä apua erosta selviytymiseen, ihmisenä kasvamiseen ja oman onnen löytämiseen. Osallistuminen seminaariin on rauhoittanut mieltä ja vahvistanut ihmisenä”, koulutettuina ohjaajina toimivat Ulla Ahvo ja Elina Pajunen sanovat.
Jokaisen osallistujan tarina on omanlainen. Ero voi olla yhdelle raju ja kipeä kokemus, toiselle helpotus ja kolmannelle jotain muuta. Joku on jätetty ja toinen on lähtenyt. Osallistujat voivat olla hyvinkin rikkinäisiä tai jo toipuneempia. Erilaisuus on eroseminaarin rikkaus.
”Tiesin, että päässäni ja sydämessäni on iso voimavara, mutta tarvitsin sellaisia työkaluja, joita löysin eroseminaarista: vertaistukea, ymmärrystä, tulevaisuuteen katsomista, pelastusrenkaita, toivoa ja lopulta valoa sekä rauhaa”, eroseminaarin käynyt Maria kertoo.
Myös Olli löysi tukea ja apua eroseminaarista: ”Voin lämpimästi suositella eroseminaaria kaikille eroa harkitseville tai eronneille. Parempaa palvelua ei olekaan.”
Lue lisää: ksetu.fi