Pääkaupungin turvakoti ry

Turvakoti Toukolasta Turvakoti Tilkkaan

Helsingin Toukolan kaupunginosassa vuodesta 2017 toiminut Pääkaupungin turvakoti ry:n Turvakoti Toukola muutti uusiin tiloihin viime kesänä. Toukola sulki ovensa asiakastyöltä juhannusaattona. Uudet tilat löytyivät Tilkan sotilassairaalasta Pikku Huopalahdesta, jossa ovet avattiin asiakkaille 1.7.2023. Samalla turvakodin nimi muuttui – uusi nimi on Turvakoti Tilkka. Muuton taustalla on Toukolan kiinteistössä aloitettu mittava peruskorjaus, jonka yhteydessä Helsingin kaupunki tulee muuttamaan turvakodin entiset tilat vuokra-asunnoiksi. 

Muuton myötä turvakoti sai yli sata lisäneliötä. Uudet tilat ovat esteettömät ja sijainti Mannerheimintien varrella on keskeinen.  Jokaisessa asiakashuoneessa on oma WC- ja suihkutila, henkilökunnalla on enemmän työskentelytilaa sekä oma sosiaalitila, jota vanhoissa tiloissa ei ollut. Vuonna 1936 valmistuneessa sotilassairaalan rakennuksessa on avara ja arvokas tunnelma. Yhdeksännen kerroksen ikkunoista näkyy meri ja Pikku Huopalahti.

Asiakkaita alkoi ohjautua Tilkkaan pian avaamisen jälkeen, eikä tyhjäkäyntiä asiakastyössä juuri ollut. Käyttöaste Tilkassa on ollut korkea ja etenkin lapsiperheitä on ollut asiakkaina suhteessa enemmän kuin Toukolassa viime vuosina. Uusissa tiloissa lapsityölle on voitu varata oma tilansa ja aiomme kehittää lapsityötä uusilla tavoilla. Tästä on hyvä jatkaa.