Tampereen ensi- ja turvakoti ry

Vapaaehtoistyö Tampereella toi merkitystä arkeeni

Tänä vuonna Tampereen ensikoti on tullut minulle tutuksi paikkana, jossa voin toteuttaa haluani auttaa muita. Alkuvuoden pohdintani merkityksestäni ja elämänsuunnastani johti minut vapaaehtoistyöhön, jossa voin vilpittömästi tehdä hyvää ilman rahallisia motiiveja. Varhaiskasvatuksen taustani teki lapsiperheiden tukemisesta luonnollisen valinnan, ja löysin helposti tiedot vapaaehtoiseksi liittymisestä ensi- ja turvakoteihin. 

Vapaaehtoistyö näkyy arjessani ensikodilla muutaman kerran kuukaudessa, jolloin vietän noin pari tuntia kerrallaan auttaen pienten lasten hoidossa. Olen tukena silloin, kun vanhempi tarvitsee hetken lepoa tai on menossa paikkaan, jonne lasta ei voi ottaa mukaan. Tyypillisesti tehtäviini kuuluu vauvan syöttäminen, nukuttaminen, leikittäminen, vaunulenkkeily ja ennen kaikkea paljon halailua ja sylissä pitämistä. 

Vapaaehtoistyö on tuonut esiin puolia itsestäni, joista pidän paljon – erityisesti lämmön, jota haluan jakaa sekä lapsille että vanhemmille.

On tärkeää olla mukana helpottamassa heidän elämänvaihettaan tarjoamalla ylimääräisen sylin ja hoivaa lapselle. Pienellä panoksella, kuten muutamalla tunnilla kuukaudessa, voin tarjota vanhemmille lepohetken tai mahdollisuuden hoitaa omia asioitaan arjen keskellä. 

Osallistuminen ja mukana pysyminen on ollut helppoa ja yhteisöllistä. Vapaaehtoisina meitä ei pyydetä vain apukäsiksi, vaan myös viettämään aikaa yhdessä ja tutustumaan toisiimme, mikä on ollut erityisen mukavaa. Parasta vapaaehtoistyössä on kuitenkin se, kuinka paljon itse saan siitä takaisin. Vaikka lähdin mukaan auttaakseni muita, olen huomannut oman elämänlaatuni parantuneen merkittävästi vapaaehtoistyön myötä. Kiitos kuuluu myös Tampereen ensi- ja turvakotien mahtaville työntekijöille, jotka tekevät oloni aina tervetulleeksi, sekä ovat valmiita auttamaan tarpeen tullessa. 

On ollut ihanaa huomata, kuinka pelkkä läsnäolo, auttaminen arjen askareissa ja kuunteleminen voivat olla niin tärkeitä.

Se, että voin olla avuksi omana itsenäni, antaa minulle merkityksellisyyden tunnetta. Vapaaehtoistyö tuo esiin parhaat puolet ihmisestä, ja uskon, että jokaisessa meissä on potentiaalia olla vapaaehtoinen, sillä jokaisella on jotain arvokasta annettavaa! 

Teksti: Tiia Varho

Tietosuoja

Lue tarkemmin tietosuojaselosteestamme.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet ovat sivuston toiminnan kannalta pakollisia toiminnallisia evästeitä.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen nimetöntä tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.