”Tulis suvi niin sais mukulat ruokansa ulkoa”

Sanonnat ja sananparret ovat hauska keino verrata, mitä suomalaiset ovat lapsista, kasvamisesta ja kasvatuksesta ennen ajatelleet. Kansanperinne on tiivistänyt lausahduksiin sen, mitä on ollut hyvä muistaa, minkä mukaan ”nousevaa polvea ylös ohjata”.

Suomen kielessä ”lapsi” saa moninaisia merkityksiä. On kovan onnen lapsia, maailman lapsia, hetken lapsia tai kohtalon lapsia. Asian voi imeä jo äidinmaidossa, se voi olla lapsen kengissä tai jäädä lapsipuolen asemaan. Lapsi voi tulla heitetyksi pesuveden mukana. Kun ihminen vanhenee ja dementoituu, hänen sanotaan tulevan lapseksi jälleen.

Aeka haavat parantaa, arvet ee häviä millonkaa. Kukin kantaa varhaisvuosiensa kokemuksia mukanaan läpi elämänsä. Tätä nykyä kaikenlainen ruumiillinen kuritus on kielletty ja asenteetkin ovat muuttuneet. Nuori polvi haluaa kasvattaa lapsensa lempeästi, mutta ei se ennenkään ole ollut vierasta. Sanonnoissa se näkyy enemmän huonon kääntöpuolena. Ei hyvä sana haavaa tee tai Hyvä mieleen muistuu, paha ei mielestä lähe.

Elämänkokemukset ja empaattinen asenne ovat auttaneet myös uuden polven kasvattamisessa, ja kohtuullisuus on nähty hyveeksi iät ja ajat: Oma tuska opettaa toisen tuskan tuntemaan, Elä pieksä pieksettyä tai Elä neuvo neuvottua, elä seulo seulottua.

 Valistuksen jälki

 Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee. Tämän raamatullisen sananparren lienee jokainen varttunut suomalainen joskus kuullut. Sillä on voitu nakata tiukan paikan tullen, jos jälkikasvu on hangoitellut vastaan. Sananpartta on jopa saatettu viljellä jokapäiväisessäkin käytössä, kun kasvatus on ollut kurilähtöistä. Vanhempi on voinut toimia ajatuksenaan, että kuri on lapsen parhaaksi, erityisesti ankara: Jota lapsi rakkaampi, sitä kuritus kovempi tai Jota koulu kovempi, sitä oppi selkeämpi. 

Koululaitos on vielä verrattain nuori keksintö, mutta valistuksen ihanteet näkyvät myös vanhoissa sananparsissa. Ei oppi ojaan kaada. Kertaus on opintojen äiti. Oppi tai tieto ei ole aina kirjaviisautta, mutta koululaitos on varsin ansiokkaasti valistanut kansaa. Kirja ei ollut jokapojan etuoikeus pitkään aikaan, mutta ainakin sananparren lausujan mielestä taloudellinen satsaus siihen on kannattanut. Lue poikani kirja, kyllä kirja palkan maksaa.

Lapsen leipä

Jälkikasvu on nähty siunauksena vanhemmilleen ja päinvastoin. Äidin siunaus nostaa meren pohjastakin. Kun saa lapsen, hänen eteensä haluaa ponnistella kaikin tavoin. Lapsi tuo leivän tullessaan. Toisaalta edellisiä kyynisempikin näkemys sananparsiin sisältyy. Yksi äiti ruokkii yhreksän lasta, mutta yhreksän lasta ei ruoki yhtäkään äitee. Sodankylässä on sanottu Apu lapsesta: kalan perkaa, kaks syö ja Kuopiossa Yhtenä hyvät lapset syöp ja tappeloo.

Riitoja on soviteltu ruoan tai herkkujen avulla. Pomarkussa on sanottu Tapelkaa lapset sovinnol, ni saatte sokeria kun taas Sumiaisissa Riita poikki ja voita väliin. Konkreettinen ruoan hankkimisen huoli on ollut jokapäiväistä arkirealismia. Luvialla on ajateltu, että kesä ruokkii eläväiset, mikä lienee ollutkin totta agraariyhteiskunnassa. Tulis suvi niin sais mukulat ja vasikat ruokansa ulkoa. 

Joka tapauksessa lapsen hyvän elämän on luontevasti mielletty löytyvän omien vanhempien luota. Itkien emolta ruoka, maanitellen vieraalta. Oma lapsi lapsukainen, toisen lapsi lastukainen. Nurmeksessa on sanottu Äidin syli on höyhentä pehmeämpi ja Tohmajärvellä taas Ellää ku äitin villavakassa.

Ohikiitävä varhaisvuosien turvakin sananparteen on ikuistettu: Ei isää ole iäks eikä äitee oo elinajaks. Sen vuoksi kasvavan on opittava työntekoa ja vastuuta: Nuorena on vitsa väännettävä. Alkuaan sanonta tosin on tarkoittanut konkreettisesti sitä, että vain nuori paju taipuu tarkoitukseensa.

Laita lapsi asialle 

Suutarin lapsilla ei ole kenkiä. Lapsia luonnehditaan eri puolilla maata eri tavoin. Ilomantsissa on sanottu karunpuoleisesti Elämä on kuin lapsen paita: lyhyt ja sontainen. Pelkosenniemeltä on levinnyt ajatus vähäpuheisen ihmisen vilkkaasta sisäisestä elämästä: Joka vähä puhhuu, se paljo ajattellee. Taaperoista totuudentorvina kulkevat yhä sanonnat Lasten ja imeväisten suusta kuuluu totuus tai Pienillä padoillakin on korvat. 

Sananparsiin on ikuistettu sosiaalista hierarkiaa ja uskomuksia siitä, mihin pieni lapsi soveltuu: Lapsesta ei ou laulajaks. Liian heikko miesten töihin. Laiska lapsi parempi, ruma työhön rohkeampi. Ei niin pientä päätä jottei vähän järkeä. Moni sanonta ammentaa sisältönsä arjen havainnoista. Samasta sisällöstä on saattanut kulkea useita versioita eri puolilla Suomea: Mitä mie edellä, sitä penskat peräs tai Pane pentu asialle, käy itse perästä.

Paha laps lasna kauan. Lapsesta toivottiin nopeasti kasvavaa apua, eikä leikki ollut ikuista. Tytöille ja pojille on annettu eri rooleja, mutta myös asenteet sukupuolia kohtaan ovat näkyviä. Poika oli arvokas työmiehenä. Pojas on puolen turvaa, vävyst on vähäsen, tyhjä turva tyttärestä. Pojat on poikia. Pidä itsesi miehenä. Äiti kasvattaa pojan, naine tekkyö miehen. Huoleton hevoseton poika. Juo piimää, jotta sullekin kasvais pää ja nyrkit niinku kelpo miehelle! 

Tyttöihin liittyvät sananparret ovat tässä poikien luonnehdintoja kiusoittelevampia, eikä se liene sattumaa: Hyvä on tyyni tyttölaps ja raisu orihevonen. Hyvältä haisee saksanmintut, paremmalta poikainkintut. Pahalta haisee rantamintut, pahemmalta piikain kintut. Ketulla ja likalla on yhtäläine miäli, ketulla on viekkaat silmät ja likolla on liukas kieli.

Ilona käki metässä 

Lapsia verrataan metsän eläimiin ja kotipihan kulkijoihin. Eläinaiheisiin sananparsiin sisältyy kasvatuksellinen sisältö, vaikka niissä ei lapsia mainittaisikaan. Kyllä routa porsaan kotiin ajaa. Kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa. Voi herran pienet kananpojat sentään. Pentuna pahan koiran ikä menee.

Toisissa sanonnoista jälkikasvu mainitaan erikseen. Ei lapsi lampaaksi ole. Ilona käki metässä, lapsi pieni lattiilla. Hepo hellä varsallensa, vaimo vatsansa väelle. Varsin omaperäinen sananparsi on kytketty jänikseen, kun lasten sanotaan olevan piilossa tai karussa: Lapset imettävät jänistä.  

Osa sananparsista ja sanonnoista on yhä käytössä, moni käsittämättömäksi käynyt on mennyt unholaan, mutta useat elävät onneksi vielä kirjojen ja kansien välissä.

teksti: Miina Leppänen, kuva: Robert Kneschke /Shutterstock

kuvateksti: Nykyään lapset ruokitaan kesällä ehkä ulkona, ei ulkoa.

Lähteet: Kuusi, Matti: Sananlaskut ja puheenparret. 1954; Lauhakangas, Outi:  Parempi pyy pivossa. Sananparsiopas. 2013; Muikku-Werner, Pirkko ym.: Suurella sydämellä silkkihansikkan. Suomen kielen kuvaileva fraasisanakirja. 2008; Päivä pulkassa, pyy pivossa. Suomalaisten sanontojen juurilla. Toim. Reino Rasilainen. 2014