Kun omat voimat loppuivat, apu tuli tunnissa

Esikoinen oli hyvin odotettu, raskaus sujui hienosti ja synnytyksestä jäi hyvä kokemus. Emmi Simonen oli itse sairaanhoitaja ja koulutukseltaan myös kätilö. Vauvojen maailma oli jo entuudestaan tuttua.

Silti vain pari päivää vauvan syntymän jälkeen kaikki muuttui.

Mieliala romahti, ja imettäminen sattui valtavasti. Ammattilaisena Emmi ajatteli kivun kuuluvan asiaan. Sairaalassa oli kiire, eikä hän halunnut olla vaivaksi. Kotona alakulo ei kuitenkaan hellittänyt ja imetykseen liittyvät mielialan laskut olivat voimakkaita.

Kahden viikon kohdalla puoliso ja äiti sanoivat ääneen sen, mihin omat voimat eivät enää riittäneet: nyt pitää soittaa neuvolaan, jatkuva itkuisuus ei ole ok.

Puhelimessa Emmi sanoi, ettei enää jaksa. Neuvolan terveydenhoitaja tarttui tilanteeseen saman tien ja järjesti yhteyden ensikotiyhdistyksen Vauvaperheohjaukseen.

Puhelin soi tunnin sisällä.

– Silloin tuli olo, että nyt minusta huolehditaan. Minun ei tarvinnut itse alkaa soitella joka paikkaan ja järjestää apua.

Kun ei tarvitse todistaa, että tarvitsee apua

Vauvaperheohjaus on Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten tarjoamaa maksutonta matalan kynnyksen tukea vauvaa odottaville ja vauvaperheille. Apua saa esimerkiksi vanhempien jaksamiseen, vauvan uneen ja päivärytmiin sekä vauva-arjen ja parisuhteen haasteisiin. Tavoitteena on vahvistaa perheen omia voimavaroja ja auttaa löytämään arkeen jälleen rytmiä ja iloa. Perheitä tavataan tarpeen mukaan, eikä keskustelutukeen ja tapaamisiin tarvita lähetettä.

Emmin perheessä apu tarkoitti keskusteluja vauvaperhetyöntekijän kanssa. Tapaamisissa käytiin välillä koko perheen voimin, välillä Emmi kävi yksin. Myöhemmin yksilötapaamiset vaihtuivat työntekijän kokoamaan pieneen vertaistukiryhmään.

Ratkaisevaa ei ollut vain se, mitä apua tarjottiin. Yhtä tärkeää oli tapa, jolla perhe kohdattiin.

– Minua uskottiin. Ei vähätelty eikä sanottu, että kyllä se siitä. Minun ei tarvinnut todistella mitään.

Emmin kokemus arvostavasta kohtaamisesta näkyy myös vauvaperheohjauksesta kerätyssä palautteessa valtakunnallisesti. Vauvaperheohjauksesta annetussa palautteessa asiakkaat arvioivat työntekijöiden kohtaavan arvostavasti 4,95 asteikolla yhdestä viiteen (v. 2025).  

Vauvaperheen tuen tarve ei aina tarkoita pitkää hoitopolkua tai raskaita palveluja. Joskus muutama keskustelu, vertaistuki tai konkreettinen apu arkeen voi estää kuormituksen kasvamisen suuremmaksi.

Pienikin apu voi tulla ratkaisevaan kohtaan

Vauvaperheen kuormitus voi kasvaa vähitellen tai yllättäen.

Ensi- ja turvakotien liiton vuonna 2023 toteuttamassa Miten pärjäät? -kyselyssä yli puolet vastaajista kertoi tarvinneensa odotus- tai vauva-aikana perheen ulkopuolista tukea. Lähes kolmannes jäi kuitenkin ilman tarvitsemaansa apua. Avun hakemista vaikeuttivat muun muassa tarve pärjätä omin voimin, uupumus ja pelko siitä, ettei omaa huolta oteta vakavasti.

Vuoden 2025 Mikä tuottaa iloa? -kysely osoittaa, että vauvaperheiden jaksamiseen vaikuttavat usein hyvin arkiset asiat. Suurimmiksi kuormittaviksi tekijöiksi nousivat unenpuute ja väsymys, tukiverkkojen puute sekä parisuhteen haasteet ja epätasainen työnjako. Vanhemmat kaipasivat etenkin käytännön apua arkeen ja lastenhoitoon sekä mahdollisuutta levätä.

Selvityksen johtopäätös tukee matalan kynnyksen työn merkitystä: avun pitäisi olla käytännönläheistä, perheen tarpeista lähtevää ja helposti saavutettavaa. Ammatillista tukea tarvitaan esimerkiksi vanhemman jaksamiseen, vauvan uniongelmiin ja parisuhteen haasteisiin.

Emmi sai apua juuri silloin, kun sitä tarvittiin.

– Väitän, että säästyin synnytyksen jälkeiseltä masennukselta, koska sain niin nopeasti apua. Tietenkin masennus voi tulla, vaikka olisi minkälaiset tukitoimet, mutta jos olisin joutunut selviytymään yksin, uskon, että olisin sairastunut.

Myöhemmin tueksi tuli myös pieni vertaistukiryhmä, jonka vauvaperhetyöntekijä kokosi samankaltaisia asioita kokeneista vanhemmista.

Apua silloin, kun sitä ei itse jaksa järjestää

Vauva-arjen keskellä matala kynnys ei tarkoita Emmin kokemuksessa vain sitä, ettei palveluun tarvita lähetettä tai diagnoosia. Se tarkoittaa myös sitä, ettei uupuneelle vanhemmalle jätetä kohtuutonta vastuuta oman avun koordinoinnista.

Emmin kokemus ei ole poikkeuksellinen siinä, että juuri uupumus vaikeuttaa avun hakemista. Miten pärjäät? -kyselyssä 21 prosenttia vastaajista nimesi uupumuksen yhdeksi avun hakemisen tai saamisen esteeksi. Kun voimat ovat vähissä, jo palvelujen etsiminen, puhelut ja oman tilanteen selittäminen voivat muodostua kynnykseksi avulle.

– Jos se olisi ollut täysin minun vastuullani, se olisi jäänyt. Oli tosi tärkeää, että joku hoiti asioita puolestani.

Perhe sai tukea myös muualta. Imetyspoliklinikalla löytyi syy viikkoja jatkuneeseen imetyskipuun, ja kotipalvelusta saatiin apua vauvan hoitoon.  Yhdistyksen työntekijän kanssa puolestaan purettiin kokemuksia, syyllisyyttä ja vauva-ajan vaikeaa alkua.

Vähitellen mieliala alkoi nousta.

Tuki kantoi myös seuraavaan vauva-aikaan

Ensimmäisen vauva-ajan kuormituksella voi olla merkitystä myös sille, uskaltaako perhe toivoa lisää lapsia.

THL:n vuoden 2024 FinLapset-tutkimuksessa vanhempana jaksaminen nousi yhdeksi yleisimmistä syistä sille, että vanhempi oli epävarma lapsitoiveestaan tai ei halunnut lisää lapsia. Jaksamisen nimesi merkittäväksi syyksi 38 prosenttia äideistä ja 32 prosenttia isistä tai toisista vanhemmista.

Esikoisen vauva-ajan kokemukset eivät kadonneet. Kun Emmi myöhemmin odotti toista lastaan, ajatus vauva-ajasta nosti vaikeat muistot uudelleen pintaan. Tällä kertaa tukea rakennettiin ennakoivasti jo raskausaikana.

Emmi palasi tutun Kuopion ensikotiyhdistyksen vauvaperhetyöntekijän luo ja toisen lapsen synnyttyä tilanne olikin paljon valoisampi.  

Avun merkitys ulottuu hänen mielestään vielä pidemmälle.

– En usko, että meillä olisi toista lasta, jos en olisi saanut ensimmäisellä kerralla apua. En tiedä, olisimmeko uskaltaneet yrittää toista lasta.

Tänään vaikeasta kokemuksesta on tullut myös voimavara muille. Emmi kouluttautui ensin yhdistyksen kokemustoimijaksi ja myöhemmin vertaisohjaajaksi. Hän on kertonut kokemuksestaan tuleville terveydenhoitajille ja osallistunut myös yhdistyksen vauvatyön auditointiin. Kokemustoiminta toi hänen mukaansa vaikealle kokemukselle tarkoituksen: oman tarinan saattoi valjastaa muiden avuksi.

Yksi viesti on pysynyt mukana koko matkan: avun tarpeesta kysyttäessä pitäisi kysyä muutakin kuin ”tarvitsetko apua?”. Siihen uupuneenkin on helppo vastata, ettei tarvitse.

Parempi kysymys voisi olla: Millaista apua kaipaisit arkeesi juuri nyt?

Joskus yhtä tärkeää kuin kysyä on se, mitä tapahtuu vastauksen jälkeen.

Mitä on vauvaperheohjaus?

Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten vauvaperheohjaus on maksutonta, matalan kynnyksen tukea vauvaa odottaville ja vauvaperheille. Tukea voi saada esimerkiksi:

• • vanhemman väsymykseen ja alavireisyyteen
  • vauvan uni- ja päivärytmipulmiin
  • vauva-arjen ja parisuhteen haasteisiin
  • omien voimavarojen ja vanhemmuuden vahvistamiseen.

Työntekijä tapaa perhettä tarpeen mukaan. Tavoitteena on, että apua saa mahdollisimman varhain, ennen kuin uupumus ja ongelmat ehtivät kasautua.

Vauvaperheohjauksessa huomioidaan sekä vanhemman että vauvan hyvinvointi. Työskentelyssä vahvistetaan vanhemman kykyä tunnistaa vauvan tarpeita ja tuetaan vauvan ja vanhemman välistä vuorovaikutusta.

Löydä vauvaperheohjaukseen lähimmästä yhdistyksestä tai ota yhteyttä chatissä. www.vauvaperhe.fi

Lue lisää

Mitä vauvaperheille kuuluu? FinLapset -tutkimuksen kyselytiedonkeruun perustulokset. Julkkari -tietokanta, Terveyden ja hyvivoinnin laitos.