ETKL:n hallituksen asiantuntijajäsen Maija Jäppinen – tutkimuksen, käytännön ja järjestötyön yhdistäjä 

Maijan yhteys Ensi- ja turvakotien liittoon alkoi jo hänen elämänsä ensimmäisinä kuukausina. Hänen äitinsä työskenteli pitkään Vuoksenlaakson ensi- ja turvakodissa Imatralla. Hän itse asui vauvana perheensä kanssa ensikodin henkilökuntasiivessä, sillä työntekijöillä oli tuolloin päivystysvelvollisuus. 

Myöhemmin perhe muutti pois ensikodin yhteydestä, mutta paikka säilyi hänelle lapsuudesta tuttuna. 

Liiton toiminta on kulkenut mukana elämässäni tavalla, jonka merkityksen olen ymmärtänyt kokonaisuudessaan vasta aikuisena.

Tänä päivänä Maija työskentelee Helsingin yliopistossa sosiaalityön käyttötutkimuksen apulaisprofessorina. Hän tutkii muun muassa sosiaalityöntekijöiden vuorovaikutustaitoja lastensuojelussa ja perhesosiaalityössä. Lisäksi hänen tutkimuksensa käsittelevät valtioiden rajat ylittäviä lastensuojelutilanteita. 

Tutkimus johdatti väkivaltatyön pariin

Maijan tutkijanura alkoi Venäjällä, jossa hän opiskeli vaihto-opiskelijana 2000-luvun alussa. Hän etsi kiinnostavaa aihetta pro gradu -tutkielmaansa ja päätyi tutkimaan naisten kriisikeskusta, jossa oli turvakoti, avopalveluja ja auttava puhelin. Myöhemmin hän jatkoi Venäjällä tehtävän väkivaltatyön tutkimista väitöskirjassaan. Vuonna 2015 valmistunut tutkimus käsitteli lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden naisten auttamistyötä venäläisissä kriisikeskuksissa. 

Tutkimustyön kautta syntyi myös yhteistyötä Ensi- ja turvakotien liiton kanssa. Maija osallistui Venäjän Karjalassa toteutettujen turvakotitoiminnan kehittämishankkeiden arviointiin ja pohjakartoituksiin. 

Monipuolinen kokemus järjestökentältä 

utkimustyön rinnalla Maijalla on pitkä kokemus kansalaisjärjestöistä. Hän lähti mukaan järjestötoimintaan jo opiskeluaikanaan ja on sittemmin toiminut sote- ja ihmisoikeusjärjestöjen luottamusjohdossa. 

Maija on ollut mukana muun muassa korkeakouluopiskelijoiden mielenterveyttä tukevassa Nyyti ry:ssä, Amnesty Internationalin Suomen osastossa, Monika-Naiset liitossa, Ihmisoikeusliitossa, Kalliolan Setlementissä ja Kasper ry:ssä. Ensi- ja turvakotien liitto on kuitenkin ensimmäinen laaja jäsenyhdistyksistä muodostuva liitto, jonka hallinnossa hän toimii. 

Hän kuuluu itsekin liiton jäsenyhdistykseen. Kahden tyttären itsellisenä äitinä Maija liittyi Yksin vanhempana ry:hyn odottaessaan esikoistaan ja osallistuakseen yhdistyksen järjestämään perhevalmennukseen. 

Omat kokemukset ovat avanneet uusia näkökulmia perheiden moninaisuuteen ja samalla siihen, kuinka paljon suomalainen yhteiskunta on muuttunut.  

Palvelusta toiseen ohjaaminen ei riitä 

Tutkimuksissaan Maija tarkastelee sitä, miten lapset ja perheet kohdataan sosiaalipalveluissa. Asiakkaan näkökulmasta palvelujärjestelmä voi olla vaikeasti hahmotettava, pirstaleinen ja kuormittava. 

Suurten asiakasmäärien vuoksi sosiaalityöntekijän tehtävä voi kaventua palvelujen koordinoimiseksi ja verkostojen johtamiseksi. Varsinainen kohtaava työ jää helposti ajatuksissa jonkun muun tehtäväksi. 

”Palveluissa pitäisi pystyä pysähtymään ihmisen tilanteen äärelle. Nyt asiakas ohjataan helposti aina seuraavaan paikkaan puhumaan asiastaan. Tarvitsemme enemmän jatkuvuutta ja suhdeperustaista työtä, jossa ihminen voi kiinnittyä tiettyyn työntekijään tai palveluun.”

Palvelujen pitäisi helpottaa, ei kuormittaa

Monet lapset ja perheet ovat samanaikaisesti usean palvelun asiakkaina. Vaikka palvelujen yhteensovittamisesta puhutaan paljon, yhteistyö ei hänen mukaan vielä toimi saumattomasti. Vanhempi voi jopa kieltäytyä uudesta palvelusta, koska hän ei enää jaksa koordinoida yhä laajenevaa palvelujen kokonaisuutta. 

”Tuen pitäisi tuntua tuelta. Jos vanhempi joutuu itse koordinoimaan monia palveluja ja kertomaan tilanteensa aina uudelleen, avun vastaanottamisesta voi tulla uusi kuormituksen lähde. Palvelujärjestelmän tehtävä on helpottaa perheen elämää, ei tehdä siitä entistä raskaampaa.” 

Maija nostaa esiin myös kysymyksen siitä, tunnistaako palvelujärjestelmä vain sellaisia tarpeita, joihin sillä on valmiiksi tarjolla jokin palvelu. Järjestöt ovat usein olleet julkista palvelujärjestelmää ketterämpiä tunnistamaan uusia ilmiöitä ja kehittämään niihin sopivia työmuotoja. 

Säästöt uhkaavat varhaista tukea 

Maija seuraa huolestuneena lasten ja perheiden palvelujen toimintaympäristön muutosta. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja lapsiperheköyhyys kasvavat samalla, kun palvelujen resursseja vähennetään. 

Palveluissa kohdataan entistä moninaisempia perheitä, mikä edellyttää ammattilaisilta kykyä tunnistaa erilaisia elämäntilanteita ja vähemmistöasemia. Samanaikaisesti rasismi ja syrjintä ovat tulleet näkyvämmiksi ja koventunut yhteiskunnallinen puhe on saanut aiempaa enemmän tilaa. Myös digitalisaatio voi kasvattaa eriarvoisuutta, jos kaikilla perheillä ei ole samanlaisia edellytyksiä käyttää digitaalisia palveluja. 

Erityisen ristiriitaisena hän pitää sitä, että sosiaalipalvelujen uudistamisesta puhutaan varhaisen ja oikea-aikaisen tuen vahvistamisena, vaikka käytännössä muutoksilla tavoitellaan säästöjä. 

”Varhaisesta tuesta puhutaan kauniisti, mutta samaan aikaan juuri sitä ollaan rapauttamassa.”

Lapsiperheiden palveluista tehtävät säästöt voivat tulla myöhemmin moninkertaisina kustannuksina vastaan raskaammissa palveluissa. Ennen kaikkea ne voivat aiheuttaa lapsille ja perheille kohtuuttomia tilanteita ja inhimillistä kärsimystä. 

Hän pelkää myös alueellisten erojen kasvavan. Jos lainsäädäntö väljentää hyvinvointialueiden velvoitteita järjestää palveluja, avun saaminen voi riippua entistä enemmän siitä, missä lapsi tai perhe sattuu asumaan. 

Tutkimustiedon on palveltava käytäntöä 

Maija haluaa vahvistaa tutkimuksen ja käytännön yhteistyötä. Sosiaalityössä niiden välistä suhdetta on usein kuvattu kuiluna: tutkimus ja asiakastyön arki elävät liian erillään toisistaan. 

Sosiaalihuollossa tarvitaan lisää tietoa siitä, mitkä työmenetelmät todella auttavat ihmisiä. Vaikuttavuustiedon tarvetta perustellaan usein niukkojen resurssien tehokkaalla käyttämisellä, mutta Maijalle kyse on myös eettisestä velvollisuudesta. Ihmisille pitää tarjota palveluja, joiden tiedetään tukevan heidän hyvinvointiaan.

Tutkimusyhteistyö ei kuitenkaan saa lisätä järjestöjen tai hyvinvointialueiden jo valmiiksi kovaa kuormitusta

Tutkijoiden vastuulla on tehdä tutkimukseen osallistumisesta mahdollisimman sujuvaa ja mielekästä. Parhaimmillaan tutkimusaiheet tunnistetaan yhdessä käytännön toimijoiden kanssa, tutkimus toteutetaan kumppanuudessa ja sen tuloksia hyödynnetään suoraan palvelujen kehittämisessä. 

”Tutkimuksen pitää tuottaa tietoa, jota voidaan käyttää käytännön työssä. Parhaimmillaan tutkijat ja käytännön toimijat tunnistavat tutkimustarpeet yhdessä ja rakentavat tutkimuksen kumppanuutena. Silloin tulokset voivat aidosti auttaa kehittämään palveluja ja vahvistamaan sosiaalista oikeudenmukaisuutta.” 

Tällaista yhteistyötä Maija haluaa rakentaa myös Ensi- ja turvakotien liiton ja sen jäsenyhdistysten kanssa.

Järjestöjen erityinen tehtävä säilyy

Sote-järjestöt ovat Maijan mukaan olleet keskeinen osa suomalaista yhteiskuntaa. Ne ovat tarjonneet sellaista tukea, jota julkinen sektori ei ole pystynyt tuottamaan yhtä joustavasti tai samalla erityisosaamisella. Ne ovat täydentäneet palveluja, paikanneet järjestelmän aukkoja ja kehittäneet uusia auttamisen muotoja. 

Ensi- ja turvakotien liiton historia on tästä vahva esimerkki. Ensikodit, turvakodit ja myöhemmin syntyneet työmuodot ovat vastanneet tarpeisiin, joihin muut eivät ole vielä tarttuneet. 

Järjestöjen tehtävä ei kuitenkaan rajoitu palvelujen tuottamiseen. Ne vahvistavat osallisuutta, rakentavat yhteisöjä ja tuovat apua saaneiden ihmisten kokemuksia yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tätä julkinen sektori ei voi tehdä kansalaisyhteiskunnan puolesta.

Järjestöjen merkitys säilyy

Maija muistaa lapsuudestaan Vuoksenlaakson ensi- ja turvakodin aktiiviset vapaaehtoiset: Vasta myöhemmin hän ymmärsi, että monelle vapaaehtoiselle toiminta oli tärkeää oman elämänkokemuksen vuoksi. Yhteisö tarjosi mahdollisuuden tehdä merkityksellisiä asioita muiden hyväksi. 

Järjestökenttä on nyt suuren murroksen keskellä. Rahoitusleikkaukset pakottavat järjestöjä arvioimaan toimintaansa ja etsimään uusia rahoituksen lähteitä. Samalla on ratkaistava, miten järjestöjen yhteiskunnallinen vaikuttaminen, erityisosaaminen ja kansalaistoiminta turvataan. 

Maija pitää Ensi- ja turvakotien liiton vahvuuksina sen pitkää historiaa, syvällistä osaamista, vakiintuneita työmuotoja ja myönteistä järjestökuvaa.

Niukkenevien resurssien aikana liiton on kuitenkin määriteltävä entistä tarkemmin, mikä on sen toiminnan tärkein ydin.

Vaikeasta tilanteesta huolimatta hän suhtautuu tulevaisuuteen luottavaisesti. Järjestöjä tarvitaan jatkossakin vahvistamaan kansalaisten ääntä, rakentamaan yhteisöllisyyttä, tunnistamaan uusia avun tarpeita ja kehittämään palveluja. Hallituksen asiantuntijajäsenenä hän haluaa olla mukana etsimässä keinoja, joilla Ensi- ja turvakotien liitto säilyttää oman erityisen tehtävänsä muuttuvassa yhteiskunnassa.