Tapaamispaikka

Näkökulmat

Alkoholi ei ole tavallinen kulutustuote

Alkoholia kotiovelle ja muut alkoholilainsäädännön vapautukset? Noin 70 000 suomalaislapsen vähintään toisella vanhemmista on vakava päihdeongelma. Alkoholi aiheuttaa inhimillisen hädän lisäksi mittavia yhteiskunnallisia ongelmia ja kustannuksia. Alkoholihaitat näkyvät myös Ensi- ja turvakotien liiton ja jäsenyhdistysten palveluista apua hakevien taustalla.
Tapaamispaikka

Lapsen pitää voida olla huoleton

Eroaminen koettelee joskus rankasti vanhempia. Kriisissä vanhemmuus voi joutua väliaikaisesti hukkaan. Vanhempien välit voivat kärjistyä esimerkiksi huoltajuusriidassa niin, ettei lapsen tapaamisoikeuksista päästä sopuun. Voi myös olla, ettei lapsen ole syystä tai toisesta turvallista tavata toista vanhempaansa yksin.