Vilja, 15 — “Luulin pitkään, että tämä kuuluu seurusteluun”
Viljan ensimmäinen seurustelusuhde alkoi 15-vuotiaana. Alku oli ihanaa ja jännittävää, mutta jo alussa oli merkkejä, jotka hän myöhemmin ymmärsi paremmin varoituksiksi.
”Vilja” (nimi muutettu) oli 15‑vuotias aloittaessaan ensimmäisen seurustelusuhteensa. Suhteen alku oli jännittävä ja toi mukanaan tunteen siitä, että joku välittää. Suhteen alkuhetkistä lähtien oli kuitenkin merkkejä, jotka hän myöhemmin ymmärsi varoituksiksi.
Liian moni nuori kokee suhteissaan pelkoa, kontrollia ja raakaa väkivaltaa. Seurusteluväkivalta koskettaa huomattavasti useampia nuoria kuin usein ymmärretään.
“Poikaystäväni vaikutti kiltiltä ja vastuuntuntoiselta. Hän oli urheilullinen, itsevarma ja hyvä koulussa”, Vilja muistelee. Silti jo alkumetreillä oli pieniä merkkejä, jotka hän myöhemmin ymmärsi varoitusmerkeiksi. “Ensimmäinen suudelma oli mulle tosi ahdistava – aivan liian intensiivinen ja päällekäyvä”.
Myös kumppanin tapa haukkua äitiään ja siskoaan alkoi myöhemmin mietityttämään. “Jälkikäteen tunnistin myös ne naisvihamieliset ajatukset.”
Henkistä ja seksuaalista väkivaltaa
Suhteen väkivalta kehittyi vähitellen. “Väkivalta oli aika syklistä. Se alkoi painostuksena ja kontrollointina ja kärjistyi aina välillä, kunnes taas laantui. Sanoin ei, mutta sillä ei ollut merkitystä.”
Suhteessa oli henkistä ja seksuaalista väkivaltaa, kasvokkain ja digitaalisesti. “Kumppanini oli mustasukkainen ja uhkasi hakata monet poikapuoliset kaverini. Hän saattoi suuttua, jos joku mies katsoi mua kadulla”.
Vähitellen myös fyysiset rajat rikkoutuivat. “Hän alkoi vihjailla seksistä ja kosketella mua enemmän ja enemmän. Sanoin usein ei, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä.”
“Luulin olevani viallinen”
Vilja kertoo käyneensä kumppaninsa kanssa keskusteluja suostumuksesta ja rajoista. “Sanoin, että mua kiinnostaa aina vähemmän, mitä enemmän hän painostaa. Hän sanoi ymmärtävänsä, mutta mikään ei muuttunut.”
Vilja ajatteli pitkään, että vika oli hänessä. “Luulin, että kuuluu asiaan, että poika haluaa enemmän. Luulin olevani viallinen, kun en halunnut.”
Erityisen traumatisoiva muisto on ensimmäinen raiskausyritys. Heräsin yöllä siihen, kun mua riisuttiin. Sain väkivallan pysäytettyä, mutta voin pahoin ja muistan vain syöneeni omenaa, koska en keksinyt muutakaan, mikä pahaan oloon auttaisi. Ylilyöntien jälkeen kumppani usein itki ja uhkasi tappaa itsensä. ”Jouduin lohduttamaan häntä, ja hän vakuutti minulle, ettei koskaan enää tekisi niin ”.
“Kukaan ei osannut yhdistää oireiluani seurusteluun”
Väkivalta vaikutti Viljan mielialaan ja arkeen syvästi. Hän kertoo olleensa jo ennen suhdetta mielenterveyspalveluissa ahdistuksen vuoksi, mutta suhteen myötä olo paheni. “Suhteen loppua kohti lisääntyi masentuneisuus ja itsetuhoisuus.
Sain ahdistuskohtauksia”. Läheiset huomasivat pahoinvoinnin, mutta eivät sen syytä. “Kukaan, en edes minä itse, osannut yhdistää oireilua seurustelusuhteeseen”.
Herääminen: “Keho veti hätäjarrusta ennen mieltä”
Vilja kertoo, että väkivaltaa oli vaikea tunnistaa. ”Siihen aikaan seurusteluväkivallasta ei puhuttu juuri lainkaan. Mielikuva seksuaaliväkivallasta oli se, että sitä tapahtuu pimeillä kujilla tuntemattoman toimesta”.
Ratkaiseva hetki tuli, kun oma keho alkoi reagoida. “En kyennyt koskettamaan häntä ilman että tuli fyysisesti paha olo. Silloin ymmärsin, että suhteessa on ollut henkistä ja seksuaalista väkivaltaa”.
Avun hakeminen: “Vasta turvakodin avopalveluissa minut todella nähtiin”
Ensimmäisenä Vilja puhui ystävälleen, mikä auttoi saamaan voimia suhteen lopettamiseen. Ammattiavun saaminen ei kuitenkaan ollut suoraviivaista. “Kerroin psykologilleni, että epäilen kumppanini olleen väkivaltainen. Hän sanoi arvanneensa sen. Jälkikäteen mietin, miksi hän ei ottanut asiaa puheeksi”.
Myöhemmin psykiatrinen sairaanhoitaja ohjasi Viljan Ensi‑ ja turvakotien liiton jäsenyhdistyksen avopalveluihin. “Siellä tuli heti kohdattu olo. Työntekijä sanoi ääneen, että se mitä koin, oli väärin ja epäreilua. Se oli valtavan tärkeää” .
Avopalveluissa käytiin rauhassa läpi väkivallan muotoja ja kokemuksia. “Joka kerta kun tunnistin materiaalista jotain, mitä olin kokenut, pysähdyttiin yhdessä sen äärelle”.
Tuki jatkui myöhemminkin, kun traumakokemukset alkoivat varjostaa uutta, turvallista parisuhdetta. “Uusi suhde oli tärkeä parantava kokemus. Siinä sain opetella luottamusta ja turvallista läheisyyttä omaan tahtiin”.
Irtautuminen: “Pelkäsin, että hän tappaa itsensä”
Suhteen lopettaminen oli vaikeaa. “Yritin päättää suhteen kerran, mutta epäonnistuin. Lopulta onnistuin, mutta manipulointi jatkui. ”Entinen kumppani levitti Viljasta huhuja ja ystäväpiiri hajosi. “Koin paljon yksinäisyyttä. Olin ihan rikki”.
Toipuminen: vuosien prosessi
Väkivalta ei jäänyt taakse heti suhteen päätyttyä. “Trauma laukaisi hypomaanisen jakson. Näin eksääni koulussa päivittäin. Se aiheutti jatkuvaa ylivirittyneisyyttä”. Muutto toiselle paikkakunnalle helpotti, mutta toi mukanaan PTSD‑oireita.
“Erikoisetkin asiat laukaisivat ahdistuskohtauksia. Koin pitkään katkeruutta ja vihaa. Nyt vuosia myöhemmin olen löytänyt mielenrauhan. Välillä hankalat tunteet nousevat yllättäen, mutta harvemmin”.
Vilja korostaa, että hänen vahvistumisensa on seurausta tehdystä työstä, ei kokemuksesta itsestään. “Inhoan ajatusta ‘se mikä ei tapa, vahvistaa’. Ei se niin mene. Vahvemmaksi tulee, kun tekee sen työn ja prosessoi kokemukset”.
Viljan viesti muille nuorille
Vilja korostaa, että apua on saatavilla, ja sitä kannattaa hakea. On mahdollista päästä kokemuksista yli, vaikka se vie aikaa. On myös mahdollista löytää tulevaisuudessa turvallinen kumppani. Väkivaltaa käyttäville Vilja haluaa sanoa, että väkivallan tekijä on aina vastuussa omasta toiminnastaan. ”Et saa purkaa pahaa oloasi toiseen. Lähimmäisille turvallisempaa toimintaa voi myös oppia.”
Viljalla on viesti myös aikuisille, opettajille ja ammattilaisille.
“Seurusteluväkivalta on samaa väkivaltaa kuin aikuisten parisuhteissakin, yhdistettynä nuoreen ikään, haavoittuvaiseen kehitysvaiheeseen ja kokemattomuuteen ihmissuhteissa. Seurusteluväkivallan seuraukset voivat kestää vuosia ja viedä nuorelta tärkeitä kasvumahdollisuuksia. Teillä on mahdollisuus nähdä, puuttua ja auttaa”.
Kuka tahansa voi kokea lähisuhdeväkivaltaa seurustelussa
Seurusteluväkivalta koskettaa yhä useampia nuoria, mutta ilmiötä ei usein tunnisteta ajoissa. Väkivalta voi olla henkistä, fyysistä, seksuaalista tai digitaalista, ja se alkaa usein vähitellen – kontrollina, mustasukkaisuutena tai painostuksena. Nuoret hakevat apua myöhään, sillä häpeä, syyllisyys ja epävarmuus estävät kertomasta tilanteesta.
ETKL:n jäsenyhdistysten työ osoittaa, että erityisesti tytöt kokevat väkivaltaa poikia useammin, mutta kuka tahansa voi olla uhrina. Uudet toimintamallit, kuten Väkivallattomuuden tukijat ‑hanke ja Seurustelun Turvallisille Raiteille ‑malli, vahvistavat nuorten tietoa, taitoja ja toivoa sekä auttavat katkaisemaan väkivallan kierteen. Varhainen tuki suojaa nuorten hyvinvointia ja ehkäisee väkivallan jatkumista aikuisuudessa – jokaisella nuorella on oikeus turvalliseen, kunnioittavaan ja väkivallattomaan seurusteluun.
[Viljan henkilöllisyys on ETKL:n tiedossa]
Ensimmäiset merkit – näin seurusteluväkivalta tunnistetaan
Väkivaltaan voi viitata esimerkiksi:
• mustasukkaisuus, joka rajoittaa menemisiä tai ihmissuhteita
• jatkuva yhteydenotto, viestien vahtiminen tai puhelimen tarkistaminen ilman lupaa
• nimittely, pelottelu tai uhkailu
• töniminen, läpsiminen tai muu fyysinen satuttaminen
• painostaminen seksiin tai alastonkuvien lähettäminen
Väkivalta ei ole koskaan kokijan syy. Tekijä on aina vastuussa teoistaan – riippumatta siitä, minkä muotoista väkivalta on.
Lue lisää
Tietoa seurusteluväkivallasta: Nettiturvakoti.fi , seurusteluväkivalta
Testaa: Oletko rakkausmaisteri?
Matalan kynnyksen apua 13-29 vuotiaille
ETKL auttaa maksuttomasti ja luottamuksellisesti nuoria. Usein ensimmäinen askel apuun on chat. Chatistä voidaan ohjata myös kasvokkaiseen apuun sinua lähellä lähellä olevalle työntekijälle tai turvakotiin. Apua saa myös etänä tai puhelimitse.
Apua kannattaa hakea jo silloin, kun miettii onko seurustelusuhde turvallinen.
Apua saa
- oman tilanteen ymmärtämiseen ja väkivallan tunnistamiseen,
- omien rajojen vahvistamiseen
- turvasuunnitelman tekemiseen ja väkivaltaisesta suhteesta irtautumiseen tai
- väkivaltaa käyttäneen muutoksen tukemiseen.
