vanhemmuus

yhteisvanhemmuus

Kysely: lapsenhuoltolaki ei estä haitantekoa lapsen ja vanhemman suhteelle

Uudistunut lapsenhuoltolaki ei yksinään riitä edistämään vanhempien välistä yhteistyötä tai ehkäisemään huoltoriitoja. Viidennes vastaajista kertoo uudistetun lain vaikuttavan yhteistyöhön toisen vanhemman kanssa. Perheet tarvitsevat tuekseen toimivat palvelut ja ristiriitatilanteissa apua mahdollisimman varhain. Ensi- ja turvakotien liitto selvitti vanhempien näkemyksiä kyselyllä, johon vastasi 278 vanhempaa. 
Vauvaperheet

Yhä huonommassa kunnossa olevia vanhempia ensikotiin

Ensikoteihin ohjataan yhä huonommassa kunnossa olevia vauvojen vanhempia. Mielenterveyden ongelmat ovat entistä vakavampia ja niitä on useammalla äidillä ja isällä. Kehitys on kulkenut samaan suuntaan koko 2000-luvun. Pääkaupunkiseudulla ensikodin arjessa tämä näkyy siten, että osa vanhemmista ei pysty sitoutumaan kuntoutukseen vastasyntyneen kanssa, vaikka tukea on tarjolla ympäri vuorokauden.
Lähisuhdeväkivalta

Silloin päätin hakea apua

Lapsi reagoi raivolla vanhempien väliseen väkivaltaan ja mustasukkaiseen valvontaan. Odottava äiti ei luota kenenkään apuun. Kolmas yö synnytyksen jälkeen tuo tuskallisen ahdistuksen. Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset osaavat auttaa lapsiperheitä, kun hätä on suuri.
Vauvaperheet

Lapsi oppii päiväryhmässä sosiaalisia taitoja

Äitien mielestä päiväryhmään osallistuminen lisää merkittävästi heidän lastensa sosiaalisia taitoja. Oulun ensi- ja turvakodin päiväryhmä Seraffiinan toimintaan osallistuneet äidit sanovat, että päiväryhmässä lasten on ollut mahdollista tutustua toisiin lapsiin ja oppia sosiaalista vuorovaikutusta. Äitejä haastateltiin Oulun ammattikorkeakouluun tehtyä opinnäytetyötä varten.
Ero lapsiperheessä

Sama huoli eroavilla vanhemmilla

Vanhempien erot ovat erilaisia, mutta heidän huolensa lapsista sama. Eroavat äidit ja isät ajattelevat usein epäonnistuneensa ja miettivät, miten lapset pärjäävät. Eroneuvo-illat ja Vanhemman neuvo-ryhmät kokoavat aikuiset puhumaan lapsista ja siitä, miten vanhemmuus jatkuu.
Vapaaehtoisuus

Doula on synnytyksessä läsnä

− Vaikka olisi aamuyö, saatan kävellä doulattavan synnytyksen jälkeen kotiin. Oksitosiinin huuma ja euforia on itselläkin sellainen, että kävely auttaa rauhoittumaan, sanoo Maria Isotalo. −Synnytystapahtuma…
Tietosuoja

Lue tarkemmin tietosuojaselosteestamme.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet ovat sivuston toiminnan kannalta pakollisia toiminnallisia evästeitä.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen nimetöntä tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.